Vastavalmistunut tai opiskelija

Traineeksi PwC:lle?

Etsitkö starttia urallesi? Etsimme jatkuvasti joukkoomme uusia traineita eri kokemustaustoilla työskentelemään lukuisten erilaisten työtehtävien parissa. Traineena olet mukana asiakastiimeissä yhdessä kokeneempien asiantuntijoidemme kanssa.

Alla näet, onko meillä on tällä hetkellä avoimia trainee-paikkoja auki. Jos tällä hetkellä paikkoja ei ole auki, ei hätää, sillä etsimme jatkuvasti uusia kollegoita eri taustoista. Kurkkaa siis myös kaikki avoimet työpaikat tai laita meille avoin hakemus.

 

Avoimet trainee-paikat PwC Suomi

 

Miksi PwC?

Teemme työtä, jolla on merkitystä niin asiakkaillemme kuin yhteiskunnalle ja haluamme edistää tätä päivittäisessä työssämme. Yhteistyön tekeminen on meille kaikki kaikessa ja traineena sinusta tulee osa tiimiä, jossa yhteiskunnan tärkeitä ongelmia ratkotaan yhdessä.

Oman osaamisen kehittäminen on toimintamme ytimessä. Tarjoamme erilaisia haastavia työtehtäviä sekä koulutusta oman osaamisen kehittämiseen, jotta sinulla on mahdollisuus saavuttaa asettamasi tavoitteet ja rakentaa omaa uraasi PwC:llä. Tärkeintä on, että olet valmis haastamaan itsesi ja kehittämään osaamistasi!

Yleistä trainee-paikoista

Tarjoamme trainee-jaksoja eri liiketoiminnoissamme ympäri vuoden, mutta pääasiassa keväällä ja syksyllä. Suurin osa trainee-paikoista sijaitsee Helsingissä, mutta myös muissa toimipisteissämme ympäri Suomen on mahdollisuuksia, erityisesti tilintarkastuksesta kiinnostuneille. Emme valitettavasti tarjoa kesätöitä.

Suurimmat liiketoimintamme etsivät traineeta tyypillisesti seuraavasti (ajankohdat ovat osin suuntaa-antavia):

  • Tilintarkastus: maalis-huhtikuussa ja elo-syyskuussa
  • Veropalvelut: elo-syyskuussa
  • Lakipalvelut: maalis-huhtikuussa ja syys-lokakuussa
  • Liikkeenjohdon konsultointi ja yritysjärjestelyt: tammi-helmikuussa ja elo-syyskuussa

Kaikki liiketoimintamme eivät ole mukana edellämainituissa trainee-hauissa. Lisäksi mm. Real Estate Deals, RAS ja ja Tax Technology etsivät vuosittain traineeita. 

Miten voin hakea traineeksi PwC:lle?

Rekrytointiprosessin kulku vaihtelee liiketoiminnoittain. Yleisesti prosessiin sisältyy rekrytointipäiviä, itsenäisesti tehtäviä soveltuvuustestejä sekä yksilö- ja casehaastatteluja.

Trainee-paikka kohtaiset edellytykset ilmoitamme jokaisen haun yhteydessä erikseen. Yleisesti toivomme, että olet hakuhetkellä noin puolessa välissä opintojasi. Mikäli olet opintojen alkuvaiheessa ja kiinnostunut tilintarkastuksesta, voit hakea harjoitteluun palvelukeskukseemme (Service Delivery Center).

Muistathan, että PwC:lle voi hakea myös avoimella hakemuksella, vaikka trainee-hakumme ei olisi käynnissä. 

Millaista se työ PwC:llä sitten on?

Lue asiantuntijoidemme fiiliksiä PwC:llä työskentelystä sekä tutustu uratarinoihin.

Tutustu asiantuntijoihimme

 

{{filterContent.facetedTitle}}

{{contentList.dataService.numberHits}} {{contentList.dataService.numberHits == 1 ? 'result' : 'results'}}
{{contentList.loadingText}}

Lisäarvontuottajien toinen kausi on täällä!

Uudet aiheet, uudet vieraat ja uusi ilme – mutta sama tuttu podcast!

Podcastissa käsittelemme työelämän ydinkysymyksiä uran alkuvaiheilla olevien ihmisten perspektiivistä. Aidosti ja rehellisesti. Tällä kaudella pureudumme vieraiden kanssa muun muassa seuraaviin työelämän polttaviin kysymyksiin: kokevatko kaikki huijarisyndroomaa? Kuinka tasapainotella ruuhkavuosien keskellä? Mitä moderni bisnespukeutuminen tarkoittaa? 

Kevään aikana julkaisemme pitkiä jaksoja joka toinen tiistai, mutta ei huolta – kuunneltavaa riittää joka viikolle. Uudet "Viikon Lisäarvo" -minicastit, joissa PwC:n asiantuntijat jakavat näkemyksiään, julkaistaan aina kokopitkien jaksojen välissä.

Lisäarvontuottajat löydät Spotifysta. Tervetuloa mukaan!

Kuuntele täällä

Lisäarvontuottajat podcast

Foundation for the Future – Tiimi tuleville liikkeenjohdon konsultoinnin osaajille

Kiinnostaako sinua ura liikkeenjohdon konsultoinnin parissa? Tarjoamme vuosittain useita trainee- ja associate-positioita nuorille asiantuntijoille, jotka ovat valmiita starttaamaan uransa jollakin seuraavista konsultoinnin osa-alueista: operatiivinen toiminta, taloushallinto, teknologia, vastuullisuus, kyberturva ja data-analytiikka.

Lue lisää

Ota yhteyttä

Elina Kontiainen

Elina Kontiainen

Assurance Trainee recruitments, PwC Finland

puh. +358 (0)20 787 8792

Tuomas Nuotio

Tuomas Nuotio

Tax & Legal recruitments, Trainee recruitments, PwC Finland

puh. +358 (0)20 787 7130

Seuraa ja osallistu