PwC Suomi sai alkunsa vuonna 1954, kun kaksi visionääriä, Olle V. Salmi ja Henrik Virkkunen, perustivat pienen tilintarkastustoimiston. He palkkasivat pian assistentiksi Antti Heleniuksen, josta kasvoi merkittävä hahmo tilintarkastusalalla ja joka luotsasi yhtiötä peräti 37 vuotta.
PwC Suomi on kasvanut toimintaympäristön muuttuessa laajan palveluvalikoiman asiantuntijaorganisaatioksi. Nykyään yrityksen yli 1 400 asiantuntijaa auttavat asiakkaitaan kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja vastuullisesti sekä raportoimaan luotettavasti. Yrityksemme ja koko PwC-ketjun tarkoitus on rakentaa luottamusta yhteiskuntaan ja ratkaista merkittäviä ongelmia.
Suomen PwC on edelleen suomalaisten omistama yritys, vaikka se on osa kansainvälistä PwC-verkostoa. Yhtiöllä on noin 8 000 asiakasta, joiden joukossa on niin kasvuyhtiöitä, perheyrityksiä, pörssilistattuja, julkisen sektorin toimijoita kuin yksityishenkilöitä.
Suomen PwC täyttää 70 vuotta loppuvuodesta 2024, ja takana on pitkä ja vaiheikas historia. Voit tutustua PwC Suomen merkittävimpiin vaiheisiin aikajanalla.
Playback of this video is not currently available
Suomen PwC:stä tehtiin dokumentti yhtiön täytettyä 60 vuotta vuonna 2014. MTV3-kanavalla näytetty Menestyksen takana -sarjan dokumentti kertoo, kuinka kahden helsinkiläisen ekonomin perustama tilintarkastusyhtiö kasvoi muiden menestyneiden suomalaisyhtiöiden rinnalla alansa suurimmaksi asiantuntijaorganisaatioksi.
Tämä video on lyhennetty versio alkuperäisestä MTV3-kanavalla esitetystä pitkästä dokumentista.
Olle V. Salmi (1905–1987) oli kolmikosta vanhin ja kokenein. Hän toimi vuoteen 1960 asti Jenny ja Antti Wihurin rahaston asiamiehenä. Ennen sotaa hän oli ollut SOK:n OKO:n ja OKL:n palveluksessa taloushallinnon eri tehtävissä. Vuodesta 1960 alkaen hän työskenteli päätoimisena tilintarkastajana.
Henrik Virkkunen (1917–1963) oli Helsingin kauppakorkeakoulun opiskelijoiden ja talouspiirien arvostama laskentatoimen professori ja myöhemmin rehtori, joka tunnettiin ennakkoluulottomana liikeideoiden kehittäjänä. Konekirjanpito Oy ja Tehokaluste Oy (nykyisin Martela) syntyivät pitkälti Virkkusen ideoimina. Laskentatoimen ohella hän oli kiinnostunut johtamistaidosta.
Antti Helenius (1930–2019) oli Salmen ja Virkkusen palvelukseen tullessaan vielä tilintarkastusalaa opetteleva ekonomi, mutta vähitellen hänestä kehittyi suomalaisen tilintarkastusalan keskeinen hahmo ja mielipidevaikuttaja. Helenius ehti 40-vuotisen tilintarkastajan uransa aikana toimia laajalla alueella ja hankkia poikkeukselliset tiedot suomalaisesta talouselämästä. Tilintarkastuskentässä Helenius tunnettiin perinteisen tilintarkastajan ydinosaamisen ja riippumattomuuden puolestapuhujana.
"PwC Suomi on kasvanut ja kehittynyt asiakkaiden rinnalla. Yhteistyö asiakkaidemme kanssa on ollut avainasemassa menestyksemme takana ‒ ilman suomalaista yrittäjyyttä emme olisi tässä tänään."